Kuinka paljon lapsen pitäisi liikkua?
Kouluikäisille ja nuorille suositellaan vähintään tuntia reipasta ja monipuolista liikkumista päivittäin. Alle kouluikäisillä määrä on suurempi, noin kolme tuntia päivässä, ja siihen lasketaan kaikki liikkuminen kevyestä touhuamisesta vauhdikkaaseen leikkiin. Lasten suositus on siis määrältään aikuisten suositusta selvästi suurempi, koska kehittyvä keho tarvitsee liikkumista enemmän. Kyse on vähimmäismäärästä eikä tavoitteesta, jonka ylittäminen olisi haitallista — reilusti suositusta enemmän liikkuva lapsi ei tee mitään väärin.
Riittääkö harrastus täyttämään suosituksen?
Ei riitä yksinään. Yksi tai kaksi ohjattua harjoituskertaa viikossa tuottaa liikettä kahtena päivänä, kun suositus koskee jokaista päivää — ja vaikka harjoitus olisi vauhdikas, se ei kata muita viisi päivää. Suurin osa lasten liikkumisesta kertyy arjesta: välitunneista, koulumatkoista, pihaleikeistä ja vapaasta touhuamisesta. Harrastus on hyödyllinen lisä ja tuo monipuolisuutta, mutta perusta on arjessa. Tämä on myös hyvä uutinen, koska arkiliikkumisen lisääminen ei maksa mitään eikä vaadi kuljetuksia.
Onko ruutuajalle raja-arvoa?
Yhtä yleispätevää raja-arvoa ei ole, ja pelkän tuntimäärän tuijottaminen johtaa helposti harhaan. Merkityksellisempi kysymys on, mitä ruutuaika syrjäyttää: jos se vie ajan liikkumiselta, unelta, läksyiltä tai yhdessäololta, sitä kannattaa rajata. Jos taas nämä toteutuvat, ruudun ääressä vietetty aika on vähemmän ongelmallista. Sisällöllä on myös väliä — yhdessä katsottu tai luova tekeminen eroaa passiivisesta selaamisesta. Käytännössä toimivin lähestymistapa on sopia perheen yhteiset pelisäännöt ja se, mitä ruutuajan tilalle tulee, sen sijaan että rajattaisiin vain minuutteja.
Millaista liikkumisen pitäisi olla?
Monipuolista. Suosituksessa korostetaan sitä, että liikkuminen kehittää eri ominaisuuksia: nopeutta, voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Käytännössä tämä toteutuu vapaassa leikissä lähes itsestään — juokseminen, kiipeily, hyppiminen ja pallon heittely kuormittavat kehoa vaihtelevasti. Luuston kehittymisen kannalta erityisen hyödyllisiä ovat hyppimistä ja nopeita suunnanmuutoksia sisältävät leikit ja lajit, koska luu vahvistuu iskuista. Yhteen lajiin varhain erikoistuminen sen sijaan kuormittaa samoja rakenteita toistuvasti, ja kasvuikäisellä se lisää rasitusvammojen riskiä.
Entä jos lapsi ei halua liikkua?
Kannattaa katsoa syytä ennen kuin lisää määrää. Tavallisia syitä ovat epäonnistumisen kokemukset liikuntatunneilla, kaverien puute harrastuksessa, kilpailullisuus tai se ettei ole löytynyt itselle sopivaa tekemistä. Pakottaminen tai suoritusten seuraaminen harvoin auttaa ja voi kääntyä itseään vastaan. Toimivampaa on tarjota vaihtoehtoja, tehdä yhdessä ja madaltaa kynnystä: kävelylenkki koiran kanssa, pyöräretki tai trampoliini pihalla ei ole ”liikuntaa” lapsen mielessä. Jos liikkumattomuuteen liittyy väsymystä, kipuja, hengenahdistusta rasituksessa tai mielialan laskua, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.